Vinyylikäännynnäinen

Vuonna 1983 lanseerattiin vallankumouksellinen äänitallenneformaatti, compact disc, tuttavallisemmin CD. CD:n povattiin tappavan vinyylilevyt, jotka olivat hankalampia käsitellä ja alttiimpia kulutukselle. Vinyylijulkaisujen määrä pieneni kunnes joskus 90-luvun puolivälissä niitä ei julkaistu käytännössä lainkaan (ellei sitten jotain aktiivisten vinyylifani-marginaaliryhmien kannattamia artisteja ja yhtyeitä). 20 vuotta CD:n saapumisen jälkeen alkoivat mp3-musiikkikaupat vallata alaa musiikkibisneksessä. Suunnilleen samoihin aikoihin vinyyli alkoi tehdä näkyvämpää paluuta ja nyt näyttää siltä, että se on täällä jäädäkseen. Tai ehkä minä itse olen vain valistuneempi nyt kuin 10 vuotta sitten, jolloin aloitin keräilemään levyjä.

Aluksi minäkin pidin vinyyliä dinosaurusformaattina. Hankala kuljettaa, rahisee aina jonkin verran, rajallinen tallennusaika ja se, että levy pitää kääntää puolessavälissä. Näistä vain ei pääse mihinkään. Lisäksi musiikki on hankala siirtää vinyyliltä tietokoneelle, jolla kuuntelen suurimman osan musiikista, myös kaiken, minkä omistan cd-levyillä (joilta puolestaan on hyvin yksinkertaista ripata levyt mp3-tiedostoiksi). Olisin varmaan edelleenkin sitä mieltä, että vinyyli on aikansa elänyt, ellei olisi yhtyettä nimeltä Reverend Bizarre.

Reverend Bizarre julkaisi kolmannen pitkäsoittonsa postyymisti vuonna 2007. Tämä julkaisu ilmestyi tupla-cd:nä. Vuonna 2008 julkaisivat vielä 4 split-vinyyliä, yhden 7" ep:n ja yhden 12" ep:n (tämän Spinefarmin UK-jaoksen kautta vain Iso-Britanniassa). Onnekseni innostuin keräilemään näitä julkaisuja, ja sainkin niistä haltuuni kaikki paitsi 7". Ne nimittäin opettivat minulle kuinka helvetin siisti formaatti vinyyli oikeastaan onkaan. Kansitaide esimerkiksi on aivan eri luokkaa tuommoisen 12-tuumaisen (~31cm) levyn kannessa, kuin cd:n 12-senttisessä läpyskässä. Lisäksi se levyn silkka koko tuottaa minussa piilomaterialistina suurta mielihyvää. Olinhan jo cd-levyjen omistamisesta hyvilläni, vaikka sitten siirränkin kuuntelemista varten musiikit tietokoneelle (digitaalista musiikkia en vielä ole sortunut ostamaan).

Kävi vielä niin hassusti tämän vinyyliharrastukseni kanssa, että syksyllä 2008 kun näitä aloin haalia, ei minulla ollut vinyylisoitinta. Soittimen sain vasta viime jouluna ja siinä vaiheessa minulla olikin jo useampia levyjä odottamassa kuuntelua. Nyt, vaikka ostankin edelleen lähinnä cd-levyjä, ostan myös välillä semmoisia vinyylejä, jotka ovat ilmestyneet myös cd-muodossa. Miksi? Koska ne vinyylit on vaan saatanan siistejä!